Kevätretki Suomenlinnaan 6.5.
Tällä kertaa kevätretki suuntautui Suomenlinnaan, matka taitettiin yhdessä Arma Aboan kanssa. Sesonki ei ollut kuumimmillaan, joka toisaalta mahdollisti rauhallisen ruokailun ja kiireettömän vierailun ilman jonoja.
Vierailu alkoi tutustumisella Sotamuseoon. Ulkoapäin vaatimattoman oloinen rakennus tarjosi paljon kiinnostavaa aineistoa, materiaalia sekä rakennelmia Suomen sotahistoriasta.
Jylhät kivipaadet oli muotoiltu Helsingin turvaksi 1700-luvulla Ruotsin vallan aikana. Historiaa tuntevat tiesivät kertoa, että suuria taisteluita linnoituksesta ei milloinkaan käyty vaan piiritettynä olleet antautuivat tilanteen käydessä ylävoimaiseksi.
Kuudelle saarelle levittyvässä bastionilinnoituksessa oli useita kymmeniä rakennuksia ja rakennelmia sekä muuta nähtävää.
Suomessa valmistettuja sota-aluksia suunniteltiin huollettavaksi saaren telakalla. Nyt pääosassa on siviiliveneily, lisäksi ainoa säilynyt Suomalainen sukellusvene on museoitu Susisaaren rantaan.
Saarilla olevat tunneliverkostot olisivat tarjonneet kokonaiseksi päiväksi tutkittavaa mutta nyt päätettiin tutustua vain maanpäällisiin rakenteisiin. Ehkä sitten seuraavalla kerralla kun yhdistys suuntaa Suomenlinnaan.