Skip to content

Yhdistys

Kaikille täysi-ikäisille Suomen kansalaisille avoin maanpuolustusyhdistys

Kaikki samassa korsussa. Meidän toimintamme perustuu vapaaehtoisuuteen, mutta kannamme vastuumme kansalaisten maanpuolustushengen ja -kunnon kohottamisessa ja ylläpitämisessä.

Yhdistys on saanut nimensä Askaisten Louhisaaresta, jonka kartanolinna oli Mannerheimin lapsuudenkoti. Yhdistyksen kotikuntana on Masku. Jäseneksi voi päästä täysi-ikäinen Suomen kansalainen asuinpaikasta riippumatta, jonka yhdistyksen hallitus hyväksyy jäseneksi. Suoritettua asepalvelusta ei vaadita, vaan aitoa kiinnostusta ja halua toimia maanpuolustuksen hyväksi.

Ainoa velvollisuus on maksaa vuotuinen jäsenmaksu. Jäsenmaksun vastineeksi jäsenet saavat muun muuassa kaksi lehteä. Valtakunnallinen Reserviläinen-lehti ilmestyy noin kahdeksan kertaa vuodessa ja Varsinais-Suomen Reserviläispiirin lehti Parivartio ilmestyy noin kuusi kertaa vuodessa. Lehdissä on runsaasti ajankohtaista tietoa maanpuolustuksesta, reserviläistapahtumista ja kilpailuista. Valtakunnallinen Reserviläisliitto tarjoaa myös etuja yhdistystensä jäsenille.

Yhdistyksen toimintaan kuuluu esimerkiksi ympäri vuoden tapahtuva ampumatoiminta, syksyisin Maskun marssi, kesällä paikallisiin markkinoihin osallistuminen sekä vuosittaiset retket johonkin maanpuolustukselliseen kohteeseen.

Olemme vahvasti mukana tukemassa sotiemme veteraanien toimintaa. Pyrimme täyttämään kaikki meille tulevat veteraaniyhdistysten tukipyynnöt. Veteraanitoimintaan kuuluvat kunniavartiot, lippuvartiot ja muistomerkkien kunnossapito. Autamme Mannerheim-ristin ritarien säätiötä Askaisten Ritaripuiston tapahtumien toteuttamisessa vuosijuhlassa kesäkuussa ja itsenäisyyspäivänä. Myös Suomen Marsalkka Mannerheimin perinnesäätiön toiminnan tukeminen kuuluu yhdistyksen toimenkuvaan.

Yhdistyksen jäsenmaksu on vuodessa 40,00 € ja muilta perheenjäseniltä 26,00 €. Jäsenmaksu sisältää yhdistyksen ja liiton jäsenmaksun lisäksi piirin Parivartio-lehden sekä liiton Reserviläinen-lehden. Liittymislahjaksi saat Ritaripuiston pinssin.

Liity jäseneksi
toimintakaavio

Toimintakaavio, tätä kaikkea me olemme.

Yhdistyksen perustaminen

Maskulaisten reserviläisten keskuudessa jo pitkään itänyt asia oman reserviläisyhdistyksen perustamisesta toteutui vihdoin torstaina 29.9.2011. Varsinais-Suomen järjestyksessään 24. reserviläisyhdistyksen perustamiskokous pidettiin Maskun seurakunnan leirikeskuksen päärakennuksessa Askaisten Mannerlahdessa. Mannerlahden rakensi aikoinaan marsalkka Mannerheimin isä 1860-luvulla Louhisaaren linnan metsästysmajaksi.

Nykyinen Maskun kunta käsittää myös entiset Askaisten ja Lemun kunnat. Alueella ei ollut aiemmin omaa reserviläisyhdistystä. Yhdistys sai nimekseen Louhisaaren Reserviläiset Ry ja sen ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin Reijo Hilpinen ja varapuheenjohtajiksi valittiin Pekka Määttänen ja Taina Käräkkä. Lisäksi hallitukseen valittiin Mari Karsio, Päivi Keskitalo, Päivi Santalainen-Saaros, Mika Anttila ja Seppo Lerkki. Valitun hallituksen kiireellisin tehtävä oli valmistella yhdistyksen ensimmäinen syyskokous ja tulevan vuoden toimintasuunnitelma, josta käytiin jo perustavassa kokouksessa vilkasta keskustelua. Kokouksessa mukana ollut Reserviläisliiton ensimmäinen varapuheenjohtaja Osmo Suominen onnitteli uuden yhdistyksen perustaneita. Suominen piti kokousväelle myös katsauksen liiton ja Varsinais-Suomen piirin ajankohtaisista asioista.

Perustavan kokouksen osanottajia. (Kuva: Seppo Lerkki)

yhdistyksen pinssi

Yhdistyksen pinssi. Pinssiä ei voi ostaa, se ansaitaan aktiivisella toiminnalla.

Yhdistyksen säännöt

Hallitus

  • Miikka Lahtinen, pj
  • Kimmo Kiiveri, vpj
  • Kirsi Jylhä, vpj
  • Lauri Tuuna, siht.
  • Ari Peltonen
  • Jyrki Alastalo
  • Jyri Jylhä
  • Jussi Sandberg
  • Timo Karhu

Vuosikertomus 2023

Vuosikertomus 2022

Vuosikertomus 2021

Vuosikertomus 2020

Vuosikertomus 2019

Vuosikertomus 2018

Vuosikertomus 2017

Vuosikertomus 2016