Maskun Marssi 24.9.
Sää oli tavanomaiseen tapaan suotuisa syksyisin järjestettävällä ulkoilutapahtumalle. Väkeä oli liikkeellä mukavasti, vaikka jälki-ilmoittautumisia oli vähän säähän verrattuna.
Yhdistyksen puheenjohtaja Miikka Lahtinen toimi perinteisesti tapahtumassa marssijohtajana. Lähtöpaikkana ja maalini toimi aiempien kertojen tapaan Saunaparoni, jonka saunanlauteilla marssijat saattoivat oikoa jäseniään ja lammessa käydä uimassa suorituksen jälkeen.
Reitille oli järjestetty kolme vesipistettä, joista löytyi lisäenergiaa, rakkolaastareita sekä henkistä tukea. Kiitos runsaslukuisen vapaaehtoisväen, kenekään ei tarvinnut kiirehtiä pisteiden välillä.
MPK:lta tuli tapahtuman jälkeen tieto, että osallistujista yli puolet vastasi palautekyselyyn ja yleisarvosanaksi tuli 4,88, kun asteikko ylettyy 5,00 saakka. Paljoa ei jäänyt parannettavaa mutta aina sitä kyllä löytyy.
Suuri kiitos kaikille osallistujille, Pasi Niittymäelle, MPK Lounais-Suomelle ja talkooväelle (Kirsi eritoten muonituksen järjestämisestä) – toivottavasti näemme taas ensivuonna runsaslukuisempana.